Perjantaina 27.10 heräsin aamuyöllä outoon supistavaan tunteeseen. Vaikka olin tuolloin jo rv 40+6, en kuitenkaan ollut ennemmin tuntenut vielä yhtäkään supistusta. En saanut enää nukutuksi ja rupesin laittamaan sairaalakassia jo valmiiksi ja herätin mieheni. Supistukset olivat välillä hyvinkin säännöllisiä ja sitten taas epäsäännöllisiä. Yhdessä vaiheessa en puoleen tuntiin tuntenut yhtäkään supistusta ja kerkesinkin silloin miettiäkin että ”Eikai ne nyt vaan tähän tyssänny, haluan jo synnyttää! :D” Koko perjantain supistuksia tuli ja meni, mutta iltaa kohti huomasin niiden selvästi koko ajan kipeytyvän. Noin klo 20 lähdimme sairaalaan kun olin kaksi tuntia ollut kontillani ja mies hieronut selkääni supistusten aikana. Ajattelin että vauva syntyy todennäköisesti aika pian ja että olen varmasti ainakin jonkin verran jo auki.

Tulimme sairaalaan ja pääsin käyrille. Vauvalla oli kaikki hienosti mutta kohdunsuu oli auki vasta yhden sentin…(!) Päätimme lähteä käymään lähikaupassa jos vaikka jotain mullistavaa tapahtuisi sen aikana. Tuntui aivan mahdottomalta miettiä siinä tilassa ruokaostoksia. Mieheni lastasi evästä kärryyn ja lähdimme takaisin sairaalaan. Kohdunsuun tilanteeseen ei ollut tullut muutosta. Kello alkoi lähennellä puoltayötä ja jäin tarkkailuhuoneeseen yöksi. Sain kaksi kipupiikkiä jotta saisin edes vähän nukutuksi tulevana yönä ja voimia seuraavan päivän supistuksiin. J (mieheni siis) lähti kotiin yöksi nukkumaan. Nukuin yöllä muutaman tunnin vielä unilääkkeen ja panadolin avulla.

Lauantaiaamuna lääkäri halusi ultrata vauvan ja huomasi, että lapsivettä oli todella vähän jäljellä. Vauvalla oli kuitenkin kaikki edelleen todella hienosti, mutta siitä hetkestä lähtien vauvan sydänääniä tarkkailtiin varmuuden vuoksi entistä tarkemmin. Ensimmäisiä ei-lääkkeellisiä kivunlievityksiä olivat riisipussi, fysiopallo sekä tns-laite. Koin kaikki todella hyviksi itselleni! Varsinkin tns-laite tuntui alusta lähtien todella hyvältä ja se olikin käytössäni ihan loppumetreille asti. Lähes koko lauantaipäivän vietimme vielä tarkkailuhuoneessa odotellen kolmen sentin avautumista. Kävelimme osaston käytävillä ja katselimme seinillä olevien muiden vauvojen kuvia… Noin klo 20 pääsin ammeeseen, mikä oli kyllä todella miellyttävä kokemus! Toki supistukset tuntuivat ammeessakin, mutta lämmin vesi rentoutti ihanasti. J teki ammeen reunalle ”allasbaarin” josta hän tarjoili mandariinia, välipalakeksiä ja vettä. Pari tuntia ammeessa vierähti hyvinkin nopeasti ja sen jälkeen pääsimme vihdoin synnytyssaliin. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja lämmin vesi oli todellakin tehnyt tehtävänsä! Olin taas hieman auennut lisää, vaikka en toki vielä niin paljon että epiduraalia olisin siinä kohtaa voinut saada, mutta jotain oli kuitenkin taas tapahtunut! Synnytyssalissa käytössäni oli edelleen tns-laite, fysiopallo ja ilokaasu, minkä käyttöä jouduin aluksi harjoittelemaan, koska otin kaasua välillä liian myöhään ja sitten oksu lensi. Mutta itselläni tuo ilokaasu toimi kyllä hyvin, kunhan sitä otti tarpeeksi ajoissa. Kaiken kivun keskellä tuo ilokaasu tuotti myös paljon iloa ja hilpeyttä ja kehuinkin ilokaasupäissäni sen olevan parasta tavaraa ikinä… Vaikka ilokaasusta tulikin ”huppeli” olo, niin ei sitä oloa kuitenkaan montaa minuuttia kestänyt kunnes taas oltiin ns. normaalitilassa. Noin kahden aikaan yöllä sain epiduraalin ja sitten rupesi kunnolla tapahtumaan!

Epiduraali nopeutti synnytystä sen verran  hyvin että parin tunnin päästä huomasin lapsiveden menevän, vaikka sitä vain vähän tulikin. Muutaman tunnin päästä olin jo 8cm auki ja silloin ajattelin että nyt ei mene enää kauaa. Eikä mennytkään. Noin klo 7 aikaan sunnuntaiaamuna kätilö tuumasi heti työvuoroon tultuaan että ”Pää näkyy! Saat ruveta ponnistamaan!” En ollut uskoa todeksi mitä hän sanoi, mutta silloin päätin heti, että nyt tämä vauva syntyy… ja että teen ihan mitä tahansa jotta näen pian vauvani. En ollut nukkunut juuri yhtään kahteen viime yöhön ja tuntui ettei voimia ollut enää yhtään jäljellä ponnistusvaiheeseen, mutta jostakin sitä voimaa sitten kummasti kuitenkin tuli. Kätilö neuvoi ponnistamaan kylkiasennossa. Puristin J:n kättä koko ponnistusvaiheen ajan ja 14 minuutin päästä pieni tyttömme syntyi ja kuulimme hänen parkaisevan. Se tunne kun oman lapsen saa ensimmäistä kertaa rinnalle, on niin uskomaton, ettei sitä voi mitenkään sanoilla selittää. Tyttömme syntyi sunnuntaina 29.10 klo 7.33. Painoa hänellä oli syntyessään 3235g ja hän oli 51,5cm pitkä. <3

Nyt kun jälkeenpäin mietin synnytystä, niin kaikista paras kivunlievitys oli kuitenkin ehdottomasti POSITIIVINEN AJATTELU. Jokaisen supistuksen kohdalla yritin ajatella, että vauva on koko ajan lähempänä maailmaa mitä enemmän supistuksia tulee. Supistuksia ei siis saisi pelätä, vaan tärkeintä olisi olla mahdollisimman rentona niiden aikana ja muistaa hengittää. Mitään traumoja ei todellakaan synnytyksestä itselleni jäänyt, päinvastoin. Ennemminkin ajattelen sitä elämäni hienoimpana kokemuksena, jonka toivottavasti saisin vielä joskus kokea uudestaan. Kivun unohtaa todella nopeasti varsinkin kun palkintona on jotain niin arvokasta. Muistan kun viimeisenä työpäivänä ennen äitiysloman alkua työkaverini sanoi, ettei sitä rakkauden määrää omaa lasta kohtaan voi selittää, että se on jotain niin suurta. Se rakkauden määrä on siis jotain niin suurta, niin suurta että sydän tuntuu tulevan rinnasta läpi. Mielestäni aika täydellisesti kuvailtu, sillä sitä se juurikin on. Päällimmäisenä ajatuksena heti tytön syntymän jälkeen oli ehdottomasti rakkauden lisäksi se valtava kiitollisuuden määrä. Oma lapsi ei missään nimessä ole itsestäänselvyys. Näin joulun lähestyessä todellakin tuntuu siltä että olemme jo saaneet sen lahjoista suurimman. Enempää en voisi enää toivoa.

”Tahdon sinun tietävän sen,
olet ainutlaatuinen ihminen.
Ei ole toista, ei yhtä kaunista ja suloista.
Olet pienen pieni taimi vielä,
en malttaisi odottaa kun kukaksi
puhkeat siitä.
Sitä rauhassa odottelen,
sua parhaani mukaan hoivailen,
tukea ja turvaa annan
ja huolta sinusta kannan.
Rakkauttani sinun ei tarvitse epäillä,
sylissäni on aina tilaa lepäillä.”
– Anni Ahlsten –

Tunnelmallista joulunodotusta!

<3Marre