Teemme lapsen eteen asioita rakkaudesta. Pidämme sylissä, suukotamme, laitamme ruokaa, puemme, leikimme, vaihdamme vaipat, tarjoamme uusia kokemuksia. Mietimme aina ensin lasta. Kukaan vanhempi ei kuitenkaan ole kone ja välillä täytyy saada tehdä niitä ihan omiakin juttuja, jotta jaksaa taas olla vanhempi, hyvä roolimalli. Jokainen meistä varmasti tekisi oman lapsensa eteen mitä tahansa ja kaikki me haluamme lapsillemme vain parasta. Parempaa, mitä itselläkään on koskaan ollut. On silti helpottava tietää, että riittävän hyvä vanhempi riittää kyllä. Ei ole lapsellekaan hyväksi olla itse täydellinen, koska kukaan ei voi, eikä kenenkään tarvitse olla sellainen.

Olen nyt saanut olla kotona tyttäreni kanssa reilut 1,5 vuotta. Loppukesästä meillä alkaa päiväkotiarki ja itselläni myös töihin paluu. Jotenkin ajattelen sen olevan meidän kohdallamme pikkuhiljaa ajankohtaista ja myös tervetullutta. Se että olen saanut olla kotona hoitamassa lastani, on ollut hienointa ja opettavaisinta aikaa elämässäni. Ensinnäkin olen oppinut eniten juuri itsestäni. Äitiydellä on niin suuri kasvattava voima. Mutta koska vanhemmuus on välillä myös rankkaa, ajattelin kirjoittaa niistä asioista, mitkä tukevat vanhemmuudessa jaksamista. Hyvin pienilläkin asioilla on paljon merkitystä.

Puolison ja läheisten tuki– Omalle puolisolle olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta tuesta mitä olen häneltä saanut. Kotiäitinä pyykkiä tulee pestyä vähä väliä ja ruoanlaitto kuuluu tottakai jokapäiväiseen ohjelmaan. Tuntuu tottakai hyvältä saada kiitosta siitä kaikesta mitä kodin eteen tekee ja varsinkin siitä, että hoidan kotona yhteistä lastamme. Kaikki kehut ja kiitokset antavat niin paljon, eikä siihen vaadita kuin muutama ääneen sanottu sana. Liian usein vanhemmat kuitenkin sortuvat muistuttelemaan toisiaan niistä asioista, mitä tekivät väärin tai unohtivat, mutta mihin semmoinen johtaa? On hyvä yrittää negatiivisten sanojen sijaan kylvää niitä kehuja ja kauniita sanoja sekä kiitoksia. Koko perheen on paljon parempi olla, kun kotona vallitsee hyvä ilmapiiri.

Hetkessä eläminen– yhteinen nauru on parhaita asioita elämässä mitä tiedän. Se ei ensinnäkään maksa mitään ja siitä saa itselle niin hyvän mielen. Yhdessä tuotettu nauru myös syventää sinun ja lapsesi suhdetta. Itsellekin tulee niin hyvä mieli, kun näen, kuinka oma lapsi nauttii puistossa olemisesta, uusista onnistumisista ja oppimisesta tai kikattaa onnesta heittäessään pallon ilmaan. On mahtavaa, että saamme jakaa nämä onnenhetket lastemme kanssa.

Muut vanhemmat– vertaistuki. Sekä itselle että tyttärelleni kaupungin ilmaiset kerhot ovat olleet todella tärkeä osa arkeamme. Eniten olemme tykänneet käydä seurakunnan muskareissa ja tenavatuokioissa. Myös avoimessa päiväkodissa olemme käyneet paljon. Parasta on se innostus, minkä näen A:n kasvoilta, kun saavumme kerhoon ja hän tietää pian pääsevänsä muiden lasten kanssa leikkimään ja tutustumaan. Kerhoissa opitaan uusia lauluja ja ennen kaikkea harjoitellaan sosiaalisia taitoja, mikä on mielestäni se kaikista tärkein taito. Olen hyvin onnekas, kun omistan muutaman mammakaverin. On toki ollut myös hienoa tutustua uusiin. Kaikki olemme kuitenkin samassa elämäntilanteessa, ja jos itse olen miettinyt jotakin lapseeni liittyvää asiaa, voin olla varma, että joku muukin on ehtinyt miettiä samaa asiaa oman lapsen kohdalla.

Täytyy kertoa teille eräs asia, mikä on vahvasti jäänyt mieleeni. Olimme yhtenä päivänä tyttäreni kanssa kaupan kassalla, kun tuntematon nainen hymyili kärryissä istuvalle tytölleni ja sanoi: ”Mä tässä vaan ihastelen sun lasta…”. Menin aluksi aivan hämilleni. Mutta miten ihanasti sanottu! Tuntui niin mukavalta. Kuinka moni meistä sanoo kauniita sanoja ääneen? Ja vielä tuntemattomalle ihmiselle? Muiden kehuminen, kannustaminen tai kiittäminen, ei ole koskaan itseltä pois, päinvastoin. Pelkällä hymylläkin saa niin paljon aikaan. Toisilleen hymyilevät (myös tuntemattomat) vanhemmat antavat toisilleen tunteen siitä, että ”Hyvin sä vedät!”. Juuri se SINUN antamasi hymy voi olla jollekin se päivän ensimmäinen ja siksi entistäkin arvokkaampi.

Muistetaan myös kunnioittaa toistemme vanhemmuutta ja lapsia. Lapsetkin ovat kaikki samanarvoisia. Joku on siro, toinen taas pyöreämpi, yksi ottaa ensiaskeleet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun toinen samanikäinen vielä konttii. Kaikki oppivat eri aikaan. Aikaisemmin oppinut ei ole parempi kuin myöhemmin oppinut. Ei siis lähdetä kilpailemaan vanhemmuudellamme tai lapsillamme. Kaikki lapset ovat erilaisia eikä kukaan muu tunne omaa lasta paremmin kuin vanhempi itse.

Oma aika – Tosiasia on, ettei kukaan pysty antamaan itsestään täyttä 100% toiselle, jos ei välillä muista keskittyä vain itseensä ja siihen, mikä on hyväksi itselle. Mikä tuo sinulle hyvää oloa? Mikä on juuri sinulle se juttu, jolla saat ladattua taas akut täyteen? On hyvin tärkeää osata kuunnella itseään. Hyvin monelle meistä omaan aikaan kuuluu ystäviä, liikuntaa, rentoutumista tai mitä tahansa muuta, millä saa ajatuksia välillä myös muuallekin.

Olemme kaikki tällä yhteisellä matkalla, jonka päämääränä on, että lapsistamme kasvaa onnellisia, toisia kunnioittavia ihmisiä, jotka osaavat myös itse rakastaa, ihan niin kuin mekin rakastamme heitä.

Aurinkoa viikkoonne! 🙂